Ostovallankumous

Ostovallankumouksella viitataan markkinoiden digitaaliseen murrokseen jossa valta on siirtynyt kuluttajille eli ostajille.

Koko maailman tarjonta on potentiaalisen asiakkaan ulottuvilla kätevästi kotikoneella tai kasvavasti mobiililaitteella paikkariippumattomasti.

Vaikka joskus esitetään internet huijausten ja roskaostosten maailmana, tosiasiassa kuluttajien ovat yhä informoituneempia. Ihmiset hakevat tietoa hakukoneiden avulla ja sosiaalisesta mediasta, kanavista jotka toisin kuin perinteinen yksisuuntainen markkinointi, mahdollistavat myös kritiikin ja vertailun.

Tutkimusten mukaan jo enemmistö kuluttajista tekee tätä omaa tutkimusta ennen ostopäätöstä.

Myös ”tosielämässä” netin ulkopuolella myyjien ja asiakaspalvelijoiden merkitys on vähentynyt automatisaation myötä. Esimerkiksi autokaupassa valtaosa asiakkaista saapuu liikkeeseen vasta kun sopiva auto on katsottu verkosta. Hintavertailukin on tehty jo etukäteen.

Ostotilanteessa perinteisesti vallinnut informaatioepäsuhta on siis kaventunut tai jopa kääntynyt päälaelleen: asiakas voi olla jopa paremmin perehtynyt tiettyyn tuotteeseen tai palveluun kuin myyjä.

B2B-markkinoinnissa perinteiset myyntiedustajat ovat pitäneet paremmin pintansa, mutta digitalisaatio etenee sielläkin. Markkinoinnin ja myynnin on integroiduttava jotta digitaalinen kanava saadaan haltuun.